9AC RUB
Kuuntelimme ja käänsimme tekstin Jon från Island. Luimme Aftonbladetin artikkelin Islannin tulivuoren purkauksesta. Läksyksi tuli lukea teksti Laura från Finland ja suomentaa se.
8G ENA
Suomensimme kappaleen 19A. Kuuntelimme ja suomensimme teskstistä 19 B alkuosan. Kotona pitää suomentaa teksti loppuun alkaen kohdasta A computer legend. Teksti on s. 132 tekstikirjassa.
maanantai 23. toukokuuta 2011
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
18.5.2011
9D ENA
Katsoimme Charlie Chaplinin elokuvista pätkiä, samoin James Deanistä ja Bollywoodista.
Tekstikirjasta teatteria käsittelevä teksti A Great Performance.
7CD RUB
Kokeen palautus. Sanakoe kesäsanoista. Kuuntelimme Astrid Lindgrenin kirjoittamia lauluja.
8CD RUB
Kokeen palautus. Pelasimme bingoa järjestysluvuilla ja väreillä.
9A ENA
The moving image teksti. Katsoimme Charlie Chaplinin elokuvapätkiä, James Deaniä ja West Side Storya, samoin Bollywood.
8D ENA
Kuuntelimme tekstin 19 A ja suomensimme sen. Koe on perjantaina 20.5.
7A ENA
Tarkistimme sanajärjestystehtävät ja opettelimme konditionaalin muodostuksen ja käytön. Läksyksi tehtävät G4, G5 ja G6 s. 189-190.

tiistai 17. toukokuuta 2011
17.5.2011
9AC RUB
Anna från Danmark teksti käsiteltiin. Valtakunnallisten kokeiden palautus. Kotitehtäväksi suomentaa teksti Jon från Island.
9A ENA
Valtakunnallisten kokeiden ja viimeisimmän englannin kokeen palautus.
Tekstikirjasta kpl 28 Performing arts ja The Moving Image tekstit.
Jälkimmäinen pitää suomentaa kotona.
8B ENA
kpl 19: Suomi-faktat, Nowhere else. Kuunneltiin teksti 19 A, joka pitää suomentaa kotona. Kuunneltiin Monty Pythonin Finland, Finland.

16.5.2011
9AC RUB
Tunti peruttu. Kotitehtävänä lukea Anna från Danmark tekstikirjasta.
8G ENA
Finland facts, Nowhere else, Unit 19 A teksti, joka pitää suomentaa kotona.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011
11.5.2011
9D ENA
Australia-elokuva loppuun. Palautin kokeen, joka käytiin läpi.
7CD RUB
Koe
8CD RUB
Koe
9A ENA
Australia-elokuva jatkui.
8D ENA
Toisen konditionaalin muodostaminen s. 184. Tehtävät G4 ja G5 tehtiin tunnilla, samoin G7 ja G8. Kotitehtäväksi tuli G6 ja G9 sivuilta 185 ja 186.
7A ENA
Tarkistettiin kotitehtävät. Aloitettiin sanajärjestyksen kanssa. Ei kotitehtäviä.
Englannin kokeen päivämäärää muutettiin: Koe on ma 23.5. ja koealue on tekstikirjasta kpl 7A ja siihen liittyvät Ready, Steady ja Key Talk osiot samoin kpl 8A ja sen ready, steady ja Key Talk osiot. Työkirjasta sanajärjestys kpl 7 kohdalta ja konditionaali kpl 8 kohdalta.

tiistai 10. toukokuuta 2011
10.5.2011
9AC RUB
Tarkistettiin kotitehtävä: Kirjoitelma aiheesta Mitt sommarlov. tehtiin työkirjasta kulttuuritehtävä s. 152.
Kotitehtäväksi teksti Anna från Danmark tekstikirjan lisäteksteistä. Lue teksti ja tee tehtävä 1.
9A ENA
Australia-elokuva jatkui.
8B ENA
Kuunneltiin King Arthurin legenda loppuun. Ehtolauseista futuuri, I konditionaali sekä II konditionaalin päälause. Tehtiin tehtävät G1-G5. Kotitehtäväksi G6 s. 185.

maanantai 9. toukokuuta 2011
9.5.2011
9AC RUB
Tarkistimme kotitehtävät viime maanantailta. Läksyksi: kirjoita vihkoon ainakin puolen sivun verran tekstiä aiheesta Mitt sommarlov.
8G ENA
Tarkistimme kotitehtävän 4. Kertasimme futuurin ja I konditionaalin ja teimme niihin kuuluvat tehtävät G1-G3 työkirjasta kpl:n 18 kohdalta. Kotitehtäväksi kertaustehtävät 13 ja 14 työkirjan s. 213.
Annoin koealueen ensi viikon torstain englannin kokeeseen. Koealue on: tekstikirjasta kpl 17 A ja 18 A, työkirjasta näiden kappaleiden kohdalta vaatesanat, look-verbin käyttö, apuverbit sekä ehtolauseet.

6.5.2011
9DENA
Elokuva Australia jatkui.
8CD RUB
Tarkistimme kotitehtävät. Teimme kuuntelutehtäviä kappaleen 8 lopusta. Koe on ensi viikon ke 11.5. ei siis ti 10.5. Koealue on ilmoitettu ke 4.5.
8FG RUB
Tarkistimme kotitehtävät ja annoin koealueen. Se löytyy 4.5. blogista 8 CD:n kohdalta. Heillä on sama koealue ja sama koepäivä. Teimme tehtävän 12 työkirjasta.
8D ENA
Annoin koealueen kokeeseen,jonka päivämäärä on to 19.5. Koekappaleet ovat 17 A ja 18 A tekstikirjasta. Työkirjasta vaatteet, look-verbi ja apuverbit kappaleen 17 kohdalta ja ehtolauseet kpl 18 kohdalta.
9A ENA
Australia-elokuva
8G ENA
Tarkistimme kpl 18 A tehtäviä. kotitehtäväksi tehtävä nro 4 kpl 18 A kohdalta.

torstai 5. toukokuuta 2011
5.5.2011
7CD RUB
Tarkistimme kotitehtävät s. 162-163. Kävimme taululla esimerkkien avulla läpi sanajärjestystä päälauseissa.
Asia on työkirjan s. 166. Teimme tehtävät 14A,B ja C s. 169. Ensi keskiviikkona koe. Koealue löytyy eilisestä blogista.
8FG RUB
Ensi viikon ke 11.5. on koe. Koealue on seuraavanlainen: tekstikirjasta Teema 7: dialogi´, rakennukset ja teksti, Teema 8: dialogi, sääilmaukset ja teksti. Työkirjasta s. 139 man-sanan käyttö, s. 133 ja 149 sanastot, s. 158 järjestysluvut.
Teimme tunnilla tehtävät 11A ja B sivulta 155 sekä 11C s. 156. Kotitehtävä 12A s. 157.
7A ENA
kertasimme 8A kappaleen fraaseja. Teimme Key Talkin s. 113. Kuuntelimme Eat it -laulun s. 114.
Työkirjasta tehtävät 4, 5 ja 6 s. 184-185. Teimme tunnilla kuuntelun s. 186. Se tarkistetaan ensi kerralla.
8B ENA
Teimme kuuntelun s. 180 tehtävä 8. Sen jälkeen kuuntelimme ohjelmaa King Arthurista; 2 ensimmäistä osaa.
7F
Tarkistimme kotitehtävät, jotka olivat sanajärjestyksestä.
Englannin koe on ma 16.5. ja koealue on seuraavanlainen:
Tekstikirjasta Unit 7A s. 94-97, Key talk s. 99, Unit 8 Ready s. 108 sekä teksti 8A An English Breakfast.
Työkirjasta indefiniittipronominit s. 147, futuuri s. 149-151 ja sanajärjestys s. 168-171.
Teimme tekstikirjasta Unit 8:n kohdalta Ready osuuden (aamiaisruuat ja ruokailuvälineet, joista on sanakoe ensi torstaina) ja Steady osuuden. Ei tehtäviä.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011
4.5.2011
9D ENA
Oppilaat saivat takaisin valtakunnallisen kokeen.
Katsoimme elokuvaa Australia, jota jatketaan perjantaina.
7CD RUB
Kertasimme kappaleen 8 dialogin ja luimme sekä suomensimme kappaleen 8 tekstin.
Läksyksi tuli työkirjasta tehtävät 6 ja 7A s. 162 sekä 7B ja 8A s. 163.
Ensi viikon keskiviikkona 11.5. on koe, johon pitää lukea seuraavat asiat:
tekstikirjasta teemat 7 ja 8 (dialogit ja tekstit sekä ruoka-aineet ja soittimet).
Työkirjasta sanat s. 139 ja 159, lisäksi apuverbit s. 148 ja kappaleen 8 kohdalta sanajärjestys.
8CD RUB
Tarkistettiin kotitehtävät työkirjasta (10, 11A ja 11B) . Uudet läksyt ovat työkirjasta tehtävä C s. 156 ja 12A s. 157. Jälkimmäisessä tehtävässä pitää kirjoittaa joko työkirjaan tai vihkoon, kuinka monta ja mitä kuvassa on.
Ensi viikon ti 10.5. on koe ja siihen pitää kerrata seuraavat asiat:
tekstikirjasta dialogi 7 ja teksti 7 sekä dialogi 8 ja teksti 8.
Myös sääilmaukset hyvin!
Työkirjasta sanat s. 133 ja 149 sekä järjestysluvut s. 158. Myös man-sanan käyttö subjektina s. 139.
9A ENA
A-ruotsin opiskelijat tekivät ruotsin kokeen. B-ruotsin opiskelijoista yksi teki valtakunnallisen kokeen kuuntelun, kaksi oli näytelmäharjoituksissa ja yksi lueskeli englanninkielisiä tarinoita.
8D ENA
Tarkistimme kotitehtävät ja kuuntelimme 3-osaisen kertomuksen kuningas Arthurista. Teimme työkirjasta siihen liittyvät tehtävät. Läksyksi tuli kappaleen 18 A sanat. Perjantaina sanakoe niistä.
7A ENA
Sanakoe aamiaissanoista sekä ruokailuvälineistä ja astioista.
Teimme Steady-osuuden kappaleesta 8 ja kuuntelimme ja suomensimme kappaleen. Kotitehtäväksi tehtävä 2 työkirjasta kappaleen tekstin perästä.

tiistai 3. toukokuuta 2011
3.5.2011
9AC RUB
Tunti peruutettu. Olin koko päivän ensi vuoden lukuvuoden suunnittelukokouksessa.
9A ENA
Oppilaat lukivat tekstin The written word tekstikirjasta s. 112-113 ja tekivät sen jälkeen My own files tehtäviä työkirjasta s. 204.
8B ENA
Oppilaat saivat kuusisivuisen tehtäväpaketin, jonka aiheena olivat sankarit ja idolit. Paketti piti palauttaa kaksoistunnn jälkeen.
7A
Luokanvalvojan tuntia ei pidetty, koska puolet oppilaista oli päässyt kotiin jo klo 12.

maanantai 2. toukokuuta 2011
2.5.2011
9AC RUB
Tarkistimme kotitehtävät viime viikolta.
Kertasimme verbien muodot: perusmuoto, preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti.
Kotitehtävät s. 149 6C, 7A s. 150 7B ja s. 151 9A. Tiistain 3.5. tunti on peruttu.
Keskiviikkona 4.5. ei ole ruotsin koetta, vaikka koulun kotisivulla niin onkin merkitty.
8G ENA
Suomensimme kappaleen 18 A. sen jälkeen teimme sanasokkelotehtävän kappaleen sanoista.
Toisella tunnilla kappaleen tärkeimmät fraasit monisteen avulla.
Kotitehtäväksi tuli lukea viimeiset epäsäännölliset verbit s. 160 loppuun. Lisäksi tehtävät 4 ja 5 sivuilta 178-179.

perjantai 29. huhtikuuta 2011
29.4.2011
9D ENA
Koe
8CD RUB
Tarkistettiin kotitehtävät. Tietoa Tukholman metrosta.
Sanasokkelo kappaleen 8 sanoista.
Läksy tehtävä 10 s. 154 vihkoon, s. 155 tehtävät 11 A ja B
8FG RUB
Tarkistimme sanasokkelon kappaleen 8 sanoista. Tietoa Tukholman metrosta.
Harjoiteltiin päiväyksiä työkirjasta sivulta 158. Kotitehtävät s. 153 7A ja 8, s. 154 9, s. 159 13A
8D ENA
Tehtiin tehtäviä kpl 18 A alusta. Sanasokkelo aiheena Heroes.
Netin kautta pätkiä The Royal Wedding.
Läksy s. 179 tehtävät 5 ja 6.
9A ENA
Koe
8G ENA
Tarkistettiin kotitehtävät. Keskusteltiin Madonnasta, John Lennonista, Prinsessa Dianasta ja Nelson Mandelasta. Kuuntelimme kpkl 18 A, joka pitää suomentaa kotona.

torstai 28. huhtikuuta 2011
28.4.2011
7CD RUB
Luimme dialogin 8 tekstikirjasta ja suomensimme sen. Parityönä harjoiteltiin dialogia kirjan kuvasarjan avulla. Opettelimme soittimia dialogin jälkeiseltä sivulta. Katsoimme You Tubesta neljä videopätkää, joilla esiintyivät harjoituksessa mainitut bändit/laulajat. Läksyksi tuli dialogi sekä työkirjan tehtävät 3 ja 4 sivuilta 160 ja 161.
.
8FG RUB
Kertasimme järjestysluvut tunnin alussa. Kuuntelimme tekstikappaleen 8 (Stockholm den 15 april) ja suomensimme sen. Jaoin sanasokkelomonisteen, jonka tekeminen aloitettiin tunnilla ja joka tehdään valmiiksi kotona. Läksyksi tuli lisäksi opetella kappaleen sanoja. Sanakoetta ei kuitenkaan ole perjantaina.
7A ENA
Suomensimme tekstin 7C Reality. Kuuntelimme tekstin Jeans hit Youth Culture ja suomensimme sen.
Oppilaat saivat sanaristikon, jonka sanat olivat farkkuteksteistä. Ristikko tarkistettiin ja sitten siirryttiin kappaleen 8 johdantoon. Aiheena oli ruoka. Läksyksi tuli aamiaispöytäsanat sekä ruokailuvälineet ja astiat.
Eli sivu 108 tekstikirjasta.
8B ENA
Sanakoe kappaleen 18A alkuosan sanoista. Työkirjasta tehtävät 3, 4,5 ja 6 s. 178-179 läksyksi.
Loput kappaleen sanat sanakokeessa ensi kerralla s. 198 tekstikirjasta.
7F ENA
Sanakoe epäsäännöllisistä verbeistä. Kertasimme vaatesanastoa hieman ja kuuntelimme sitten kappaleen 7B ( the Fashion show) . Teksti on suomennettava kotona ensi torstaiksi. Työkirjasta käsittelimme sanajärjestystä ja liikkuvia määreitä s. 168-171. Teimme tehtävät G1, G3 ja G4. Kotitehtäväksi tuli G2, G5 ja G6 s. 170 ja 172.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
27.4.2011
9D ENA
Kuuntelimme tekstikirjasta s.110-111 tekstin The Power of music ja suomensimme sen.
Kuuntelimme ohjelman FC COOL s. 111 tekstikirjassa ja teimme siihen liittyvän tehtävän työkirjasta.
Katselimme You Tubesta ohjelman, jossa Susan Boyle haki brittien Talent-kilpailuun ja toisen videon, jossa hän esiintyi yhdessä idolinsa Elaine Pagen kanssa.
Samoin katselimme Abbaa - Thank you for the music.
Ei läksyjä. Perjantaina on koe.
7CD RUB
Teimme kuuntelutehtäviä työkirjasta. 19 ja 20 s. 153 sekä 28 ja 29 s. 156. Kotitehtävänä on Teeman 8 dialogin suomennos tekstikirjasta. Aiheena musiikki.
8CD RUB
Kuuntelimme tekstin 8 tekstikirjasta ja suomensimme sen. Kotitehtävät ovat 7A, 8 ja 9 työkirjasta s. 153-154.
9A ENA
Katselimme Susan Boylesta kaksi videota You Tubesta: haku brittien Talent-kilpailuun sekä esiintyminen Elaine Pagen kanssa.
Abban musiikkia sekä täydensimme puuttuvat sanat lauluun Thank you for the music.
Ei läksyjä. Perjantaina koe.
8D ENA
Kuuntelimme tekstin 18 A (Heroes) ja suomensimme sen. Katselimme You Tubesta videon 11.9.2001 tapahtumista.
7A ENA
Kuuntelimme ja suomensimme kappaleen 7C tekstin Reality. Kuuntelimme tekstin Youth Culture, joka tuli kotiin suomennettavaksi.

tiistai 26. huhtikuuta 2011
26.4.2011
9AC RUB
Suomensimme tekstin 8 tekstikirjasta.
Läksyksi tehtävät 5A, 5B ja 6A työkirjasta kappaleen 8 kohdalta.
9A ENA
Kuuntelimme ja suomensimme Unit 28:sta Making music s. 104 ja tekstin The power of music s. 110-111.
Teimme kuuntelutehtävän FC Cool s. 111. Ei läksyjä.
8B ENA
Kuuntelimme tekstin Heroes/ Unit 18A. Suomensimme tekstin ja teimme sanastomonisteen.
Läksyksi tehtävä 1 kappaleen 18A kohdalta työkirjasta.

maanantai 25. huhtikuuta 2011
21.4.2011
7CD RUB
Tarkistimme kotitehtävät ja katselimme osan 2 Kometen-sarjasta.
Ei läksyjä.
8FG RUB
Harjoittelimme järjestyslukuja monisteista parityönä.
Kertaa vielä järjestysluvut esim. tekstikirjan kannesta.
7A ENA
Suomensimme tekstikappaleen 7B.
Luimme tekstin 7C: High Noon, The Legend
Kotitehtävänä on suomentaa teksti Reality s. 105.
Iltapäivän tunnit 8B ja 7F oli peruutettu, koska koulu loppui klo 13.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
20.4.2011
9D englanti
ei tullut läksyjä
koe tulossa pe 29.4.
tekstikirjasta unit 27A sekä Australia ja Uusi-Seelanti tekstit
työkirjasta numeraalit s. 164-165
7CD harjoittelimme apuverbejä
läksy: työkirjasta sivut 150-151
8CD harjoittelimme järjestyslukuja
Kotitehtävät: 53, 55A ja 55B sekä 56 sivuilta 198-199
9A matematiikan valtakunnallinen koe
englannin koe on pe 29.4. ja koealue sama kuin 9D:llä. Katso yläpuolelta.
8D keskustelimme sankareista.
Läksy: Kirjoita englanniksi viisi asiaa seuraavista henkilöistä: Elvis, Saku Koivu,
David Beckham ja James Bond. Miksi he ovat sankareita tai idoleita? Siis viisi asiaa kustakin henkilöstä.
7A epäsäännölliset verbit loppuivat tänään. Viimeinen sanis niistä.
Läksy: suomenna teksti 7B.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)